Tässä sopisi vielä huomioida yksi omituisuus. A’bunadh on kyseisen liikkeen toimitusvalikoiman tuote, eli se löytyy siltä puolisalaiselta listalta, jonka erikseen pyytämällä saa nähtäväkseen. Paremmissa myymälöissä listasta saa jopa kopion. Viskin itsensä saa sitten parissa päivässä. Hinta ja laatukin täsmäävät. Tavallinen kuluttaja tosin on saattanut olla kyseisen kaunottaren saatavuuden suhteen onnettoman tietämätön.

Vertailu kesympään painokseen ei siis enää kotioloissa onnistu yhtä vaivattomasti, sillä 10-vuotias myytiin poistohinnalla pois hyllytilaa viemästä. Viisas osti pullon tai kaksi varastoon. Kyllä peruslaadukkaalle sherryä tihkuvalle jälkiruokamaltaalle aina käyttöä on. Se vahvempi ja viisaampi onkin sitten vakavampaa käyttöön, eli keskittynyttä nautiskelua varten. Tynnyrivahvuisena se on vielä kovin riittoisaakin.

Mutta silti tässä asiassa törmää kahteen asiakaspalvelullisessa mielessä outoon ilmiöön. Mallasviskien kulutus on kasvussa siinä määrin, että siitä jopa uutisoidaankin. Silti kyseisen harrastuksen perusteita ei kunnioiteta edes siinä määrin, että sallittaisiin mahdollisuus vertailevaan tutkimukseen. Miksei tätä tapahdu konjakeissa? Olisiko yksi ikäluokka per konjakki reilua? Eli VSOP tai XO, mutta ei molempia! Viinikulttuuriko tässä sortaa maltaisiin ihastunutta?

Toinen kummallisuus on tämä salainen valikoima. Tuotteita ei siis pidetä hyllyssä, eikä niitä löydy edes normaalista katalogista, vaan niitä piilotellaan myyjien palvelualttiuden takana. Eli välillä hyvinkin piilossa. Rajallinen saatavuus ei tässä kohtaa ole täysin hyväksyttävä selitys.

No kevennetään lopuksi vähän. On se yhden tislaamon sisäinen vertailu edelleenkin mahdollista, sillä sieltä puolisalaiselta listalta löytyy kahta eri-ikäistä Glenfiddichia ja yksi perusvalikoiman tarjokasta nuorempi Balvenie. Ne eivät vain tunnu riittävän. Nuorta Aberlouria tulee ikävä.