Hauska puoli Highland Parkissa on myös se, että sitä ei juuri sen tasapainoisuuden vuoksi osaa oikein kaivata hyllyynsä, mutta aina on kovin tyytyväinen olo kun sitä lasistaan löytää. Ylitse lyövän yhden ominaisuuden puuttuminen ei siis loppupelissä tee Parkista persoonatonta, vaan sangen linjakkaasti lihaksikkaan pedon, joka yllättää aina voimillaan ja taidoillaan, jos niihin ei muista varautua. Luottoviski.

Kitistävääkin jälleen on. Helsinki Beer Festival 2003 vietettiin juuri (28.-29.3), ja täysin päinvastoin kuin läntisen naapurimaamme vastaavassa tapahtumassa, esillä olleiden viskien määrää oli vähennetty sitten viime vuoden. Lisäksi maahantuojat olivat jättäneet erikoisuudet kotiin. Tarjolla oli siis lähinnä varmoja ja helppoja maltaita, vaikka raskaammillekin viskeille olisi ollut tilausta. Islayn viskit puuttuivat täysin, vaikka 10-vuotiaan Taliskerin valinta vuoden viskiksi osoitti suomalaisen maun kallistuvan saaristoviskien suuntaan. Jätettiinpä Irlantikin kokonaan vaille edustusta.

Pienenä silmänkääntötemppuna viskimaanikkojen huomio käännettiin Glenfiddichin 40-vuotiaaseen painokseen, joka hinnaltaan on tavalliselle uteliaalle maistelijalle turhan tymäkkää tavaraa. Lisäksi se vaatii luultavasti hieman maisteltuja viskejä (sanotaan nyt vaikka 80) plakkariin paljastaakseen kaikki sulonsa. Leeviltä sopii kysellä kyseisen nektarin tarjoamista visioista tarkemmin, allekirjoittanut keskittyi parikymppisiin.

Glenfiddicheitä oli nelikymppisen ohella tajolla kaunis rivi. 12-vuotias, 12-vuotias Caoran Reserve, 15-vuotias Solera Reserve, 18 vuotias ja 21-vuotias Havana Reserve. Näistä miellyttivät eniten Islay-tynnyreissä maustunut Caoran Reserve, joka turpeisuudellaan jäljitteli 40-luvun Glennua, ja Havana Reserve, joka on tavallisen kypsytyksen jälkeen viettänyt neljä kuukautta rommitynnyreissä. Islaylta lainatut lihakset tekivät hyvää tutulle ja turvalliselle perus-Glenfiddichille, joten Caoran Reserve on hyvä ponnahduslauta hurjempien mallasviskien maailmaan. Rommiviimeistelykin oli tehnyt sarvipääviskille ihmeitä. Havana Reserve tarjosi jo pientä zen-kokemusta, eli tasoja löytyi rutkasti enemmän kuin esimerkiksi sen 18-vuotiaasta sisaruksesta. Tosin tästä paremmuusjärjestyksestä tuli erään toisen maistelijan kanssa pientä kinaakin, mutta olimme molemmat varmasti oikeassa.

Tarjolla olivat myös Balvenien 10-, 12- ja 21-vuotiaat, joista ei voi pahaa sanaa sanoa, paitsi ehkä valittaa taas varman päälle pelaamisesta. 15-vuotias Single Cask ja 17-vuotias Islay Cask olisivat olleet tervetulleita yllätyksiä. 12-vuotiaat Macallan ja Highland Park pitivät klassikoiden mainetta yllä, mutta maltaita harrastaville edelleen turhan tuttuja kavereita molemmat. Bourbonin ystäviä hellittiin Jim Beam Black Labelilla (8v.) ja Jack Daniel’s Single Barrelilla. Maistoin molempia, mutta olen yhtä hullu ja hurskas kuin ennenkin. Classic Malts –sarjasta oli paikalle ehtinyt vain kilpailuun osallistunut Talisker.

HBF 2003 oli siis pettymys väkevien mallasjuomien näkökulmasta, mutta eiköhän tämä paikallinen juomakulttuuri tässä parin vuoden sisällä kehity parilla harppauksella. Pitäisiköhän käydä Tukholmassa katsastamassa miltä se tulevaisuus vaikuttaa?

Janne Suominen