Kiireistä herkuttelua Tampereella | Punavuoren
Kabinetissa | Presidentin syyspulinoita | Tampereella
taas liian hyvät whiskyt!| Vuosikokouksen satoa
- mukavia whiskyjä ja uusi presidentti | Kiitokset
Suomen Mallaswhiskyseuralle ja sen jäsenille | Lehdistökatsaus
Kiireistä herkuttelua
Tampereella
Mallaswhiskyseuran Tampereen klubi järjesti mukavan viiden
viskin tastingin Otavalankadun Usvassa 25. marraskuuta. Muutoin
onnistunutta tilaisuutta hieman rajoitti kiireinen pikkujoulukausi,
joka aiheutti ravintolaan melkoista ruuhkaa sillä seurauksella,
että varsinaiselle tastingille jäi aikaa vain parisen
tuntia.
Kiireestä huolimatta itse tasting oli onnistunut,
minkä takasivat mukavan harvinaiset ja erikoiset pullotteet.
Sekaan ei mahtunut valtavan vanhoja viskejä, mutta neljän
single cask -pullotteen ja yhden japanilaisen blended maltin kokonaisuus
herätti mukavasti keskustelua. Ilo oli myös nähdä,
että tastingissä kauniimpi sukupuoli oli erittäin
hyvin edustettuna. Paikalle saatiin myös ulkomaanvahvistusta
aina Belgiasta asti. |
|
 |
Tastingin aloitti Gordon & McPhailin
pullottama vuonna 1993 tislattu Scapa single cask, jota oli 12 vuoden
ajan kypsytelty bourbon-tynnyreissä. Makeahko, voimainen, kanervainen,
heinäinen ja maltainen viski toi mieleen mm. pienen kukkakaupan
ja hunajateen. Itse tastingin vetäjästä viski tuntui
siltä kun olisi työntänyt naamansa turpeiseen heinämättääseen.
Mukava alku siis...
Seuraavaksi siirryttiin Mortlachin tislaamon pariin. Kymmenvuotias
bourbon-kypsynyt single cask Eilan Gillanin pullottamana oli tastingin
vaikeaselkoisin viski. Tasalaatuisena se kirvoitti kovasti keskustelua,
mutta varsinainen syvä-analyysi jäi puuttumaan ehkä
juuri viskin tasalaatuisuuden vuoksi. Kaikesta päätellen
siis viaton tuote, kun ei moittavaa löytynyt sen enempää
kuin haukuttavaakaan.
|
Mortlachia monivivahteisemmaksi tapaukseksi osoittautui samaisen pullottajan
vuonna 1990 tislattu ja 2004 pullotettu Clynelish. Sinappinen, suolainen
ja tuhkainen tuotos oli lopulta pienelle tappiolle jääneen porukan
mielestä tastingin paras viski ja se kamppailikin miltei tasaväkisesti
voiton vieneen Nikka Whiten kanssa. Tastingissä oli useampi ihminen,
joille tämä oli ensimmäinen japanilainen viski, joten tuloksesta
oltiin sen vuoksi vielä enemmän yllättyneitä. Hyvässä
suhteessa hedelmäisyyttä ja savuisuutta yhdistellyt kahden tislaamon
yhteinen tuotos toi mieleen niin mansikkakermakarkin kuin väskynäsopan.
ikaisen tastingin jälkeen oli aika jälleen jatkaa matkaa Tampereen
rientoihin. Osaa houkuttivat Mikon syntymäpäiväherkut,
osa taasen jäi hetkeksi aikaa viihdyttämään juna-asemalle
matkanneita ulkopaikkakuntalaisia Sohoon. Kiitos mukavasta tastingistä
järjestäjille ja ennen kaikkea juomat toimittaneelle taholle.
--Antti Tuurala
11.12.06
|