Tasting aloitettiin intialaisella McDowell's Single Indian Malt
Whiskyllä, joka kirvoitti heti alkuun keskustelua. Yleensä
tastingin ensimmäisen viskin kohdalla ihmiset ovat tunnetusti
vielä hiljaa mielipiteistään, mutta tämä
Intian ihme sai osakseen niin kummeksuntaa kuin ihmetystä.
Viskiä kuvailtiin tuoksultaan hedelmäiseksi ja viljamaiseksi.
Mausta löydettiin omituisen takapotkuista puusavua, tammilankkua
ja heinää. Jos ei muuta, niin ainakin tämä oli
erilainen viski!
Välillä kuitenkin päätettiin
palata tuttuun turvasatamaan, eli takaisin Skotlannin nummille.
Tasoittajan roolin sai kymmenvuotias Tullibardine, joka oli tasaisen
toffeemainen ja makeahko. Aistittiinpa tuoksussa sulaa voita ja
vettä hieman lisätessä myös omenaa. Maku miellytti
pehmeydellään ja helppoudellaan. Kyseessä oli mukavan
tasainen viski, joka ei herättänyt sen suurempia tunteita
suuntaan tai toiseen. Seuraava viski olikin sitten veistetty aivan
eri puusta...
Nimittäin Baijerilainen kolmivuotias Slyrs oli
selvästi illan rakastetuin ja vihatuin viski jakaessaan mielipiteet
kuta kuinkin kahtia. Erikoisesti pyökkisavusta arominsa saaneen
viskin tuoksusta löydettiin cocktailhedelmiä, banaanisuklaajäätelöä,
liisteriä, suklaata ja ruisviskimäisiä piirteitä.
Maku oli viskin ikään nähden mukavan pehmeä
ja siitä löytyi aromikasta savua, puumaisuutta ja liköörimäisyyttä
sekä mausteisuutta. Osa piti viskiä herkullisena erikoisuutena,
toiset taas kavahtivat sen makeutta ja liköörimäisyyttä.
|
|