Duncan Taylor Viidessä pennissä | Syntymäpäivillä Hämeenlinnassa | Grilliherkkuja One Pint Pubissa

Syntymäpäivillä Hämeenlinnassa Mallaswhiskyseuramme Hämeenlinnan paikallisklubi – The Local Whisky Club – juhlisti yksivuotista taivaltaan lokakuun alkupuolella Kaurialan kaupunginosassa moottoritietyömään tuolla puolen. Paikalle oli saapunut mukavasti porukkaa huolimatta Helsingissä samana päivänä järjestetystä Diageon tilaisuudesta. Perinteiseen The Local Whisky Clubin tapaan tilaisuus aloitettiin kuuntelemalla ”Scotland the Brave”. Jyhkeiden säkkipillien ja rumpujen kuuntelu ennen tastingiä vei mainiosti lähemmäs aitoa skottitunnelmaa. Ennen viskien kimppuun käymistä oli kuitenkin hyvä kerrata mistä kaikki oikein sai alkunsa. Seuramme varapresidentti ja Hämeenlinnan klubin klubimestari Hannu Juutilaisen kotikutoinen, mutta oivaltava demonstraatio viskin valmistusvaiheista oli vähintäänkin opettavainen. Läpi käytiin niin mallastuksen saloja, mäskäämistä kuin vierteen keittämistä. Ajanpuutteen ja lakiteknisten seikkojen vuoksi varsinaista tislausta ei kuitenkaan suoritettu. Myöskään kolmen vuoden minimikypsytyksen suorittamiseen ei oikein yksi ilta olisi riittänyt. Hienoja viskejä Varsinaisen tastingin aloitti Gordon & MacPhail -pullottajan Connoisseurs Choice -sarjaan kuuluva vuonna 1991 tislattu ja 2004 pullotettu 43 % vahvuinen Lochside. Kevyen viljainen, vaniljainen, puhdas ja aavistuksen persikkainen, jo suljetun ja puretun tislaamon viski oli hyvä illan avaaja.

Seuraavaksi vuorossa ollut kymmenvuotias Glenfarclas oli katsellut maailmaa pullonkin läpi jo reilusti toistakymmentä vuotta. Viski ei toki tunnetusti pullossa kypsy, mutta ero tämän noin vuonna 1990 pullotetun tuotteen ja nykyisen samalla ikämerkinnällä varustetun pullotteen välillä oli niin nenin kuin suin havaittavissa. Ei voi kuin ihmetellä, miten vain 1990 -luvulle mentäessä viski kuin viski tuntuu olleen ikämerkintäänsä vanhemman oloinen. Nykymaailman hektisyys tuntuu varmasti myös tislaamoilla, kun tuote on pakko laskea markkinoille nopeasti. Moni veikkailikin, että tässä kymmenvuotiaassa Glenfarclasissa olisi huomattava määrä myös vanhempia ja pidempään kypsyneitä tisleitä. Ainakaan allekirjoittanut ei hetkeäkään epäile kyseistä lausumaa! Glenfarclasin jälkeen saimme nauttia Hannun itse omin käsin Glendronachin tislaamolla pullottamasta sherrykypsytetystä, 5.3.1993 tislatusta viskistä. Pullo oli seuramme viime kevään Skotlanninreissun satoa ja laskettu pulloon suoraan tynnyristä 13.5.2011. Ikää oli siis kertynyt mukavat 18 vuotta ja 2 kuukautta. Tämä tynnyrivahva (58,4 %) sherrypommi oli aivan mainio osoitus siitä, miten hyvä sherrykypsytys parhaimmillaan viskissä tuntuu. Tuhdin kahvinen, suklainen, jopa puolukkainen, vahvan makuinen, jälkimaultaan uskomattoman riittoisa viski oli ehdottomasti yksi illan huippuja! Sherryn vastapainoksi illan kattauksesta löytyi myös savua, joskin seuraavakin viski oli nähnyt sherrytynnyrin myös muuten kuin ulkoapäin. Ruotsin markkinoille pullotettu Bowmore Laimring 15 y.o. edusti Bowmorelle tyypillistä makean tervaista savuisuutta höystettynä sherrykypsytyksen mukanaan tuomalla hedelmäisyydellä. Vettä tämä tynnyrivahva viski (54,4 %) ei kaivannut. Jos tätä viskiä itselleen kaipaa, niin kannattaa käydä naapurimaan Systembolagetissa kurkkaamassa, josko 15 000 pullon erästä olisi vielä jotain jäljellä.

Jälkikypsytyksen maailmassa Monia viskejä tunnetusti viimeistellään erilaisissa tynnyreissä. Usein viski kypsyy suurimman osan elämästään ensin esimerkiksi bourbon-tynnyrissä, josta se sitten siirretään jossain vaiheessa esimerkiksi sherry- tai viinitynnyriin. Näin viskiin saadaan enemmän makuja ja tasapainoa. Usein tällainen jälkikypsytys tehdään täysimittaisissa tynnyreissä ja prosessi saattaa kestää jopa vuosia. Hämeenlinnan klubissa ollaan kuitenkin rohkeita ja kokeilunhaluisia. Niinpä herrasmiehet ja- rouvat päättivät kokeilla mitä tapahtuu, kun otetaan pieni viiden litran tynnyri, joka on oikeiden oppien mukaan poltettu sisäpinnaltaan, täytetty ensin sherryllä ja sen jälkeen viskillä. Lopputuloksena tästä kokeilusta syntyi Ardbeg Renaissance ”Continued”. Vertailukohtana tälle jälkikypsytetylle viskille maistoimme myös miltä Renaissance maistuu ilman jälkikypsytystä.

Kolmen kuukauden lisäkypsytys oli tuonut viskiin huikean määrän lisää mausteisuutta ja muuttanut viskin selvästi syvemmäksi ja makeammaksi kuin alkuperäisen ”Renen”. Sherry tuntui selvästi maussa, mutta ei missään vaiheessa päässyt dominoimaan makua. Upea kokeilu, jota voi vilpittömästi suositella kaikille. Hienojen viskien jälkeen juhlatunnelma jatkui herkullisen ruokailun merkeissä. Yrttinen porsaanfilee ja täyteläinen perunamuusi täyttivät mukavasti myös kauempaa tulleiden matkalaisten vatsat. Junan lähdön lähestyessä pääkaupungista tulleet vieraat hyppäsivät taksiin ja matkasivat junalla takaisin pääkaupunkiin, jossa osa porukasta löysi vielä tiensä alussa mainitun Diageo-tastingin jälkimaininkeihin. Kiitokset niin omasta, kuin kaikkien paikallaolijoiden puolesta The Local Whisky Clubille mainiosta tasting-illasta! Antti Tuurala, presidentti 29.10.2011